2. syyskuuta 2014

I'm back in business! (+kuvaaja hakusessa)

On uskomatonta huomata, miten paljon stressi voikaan vaikuttaa! Sen jälkeen, kun lopetin työt, on maha tullut pikkuhiljaa paremmaksi. Nyt voin syödä lähes normaalisti, herkutella ja harrastaa liikuntaa. Oli hirveää, kun maha oli niin kipeä, etten voinut syödä kunnolla taikka tehdä oikeastaan mitään - olin vaan kotona lepäämässä. En olisi uskonut, että töiden lopettamisen jälkeen olisi maha parantunut näin hyvin. Mutta tämä taas todisti sen, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, eli psyykkiset tekijät vaikuttavat fyysisiin. Se vaan yllätti, että miten paljon stressi ja ahdistus voivatkaan vaikuttaa- minut se teki lähes toimintakyvyttömäksi. Nyt olen niin onnellinen, että olen taas terve ja aion parhaani mukaan pitää itsestäni huolen.


Eilen pääsin vihdoin ratsastamaan piiiiitkän tauon jälkeen! Oli ihanaa palata tallille ja rapsutella hevosia. Ratsastin Eskolla ilman satulaa ja työskenneltiin käynnissä rennosti. Seuraavaksi ratsastin Karisman, eli Karkin, sellaisen pienen 9-vuotiaan eestiläisen. Karkki tuli juuri Linjamäelle tekemään tunteja, mutta sitä ei heti pistetä tunneille, kun se vielä jännittää uutta paikkaa.

Eilen oli siis ensimmäinen kerta, kun Karkilla ratsastettiin uudessa paikassa, joten se oli alkuun, noh, aika kamala. :D Karkki oli hirveän jännittynyt. Kun säädin jalustimia ennen selkäännousua, Karkki päätti yhtäkkiä yrittää poistua paikalta - onneksi minulla oli toinen käsi ohjassa kiinni. Sitten, kun nousin selkään, hevonen tuntui siltä, että se olisi hetkellä minä hyvänsä voinut juosta pois alta. Keräsin nopeasti ohjat käteen ja ratsastin hevosta käynnissä ympäri kenttää. Karkki säikkyi ja kyttäsi kaikkea mahdollista, teki sivuloikkia, pysähteli, eikä tahtonut millään kävellä eteenpäin. Ratsastus ei alkuun varmastikaan näyttänyt kauniilta, sillä jouduin potkimaan hevosta eteenpäin. En välittänyt, vaikka Karkki kulkikin jännittyneenä kuin viulun kieli - tärkeintä oli, että se kulki suoraan eteenpäin.

Pikkuhiljaa, Karkki alkoi uskaltaa liikkua eteenpäin. Sillä oli laadukkaan tuntuiset askellajit, kun vaan sain askellajit rullaamaan. Kehuin hevosta aina, kun se vastasi apuihin. Loppua kohden Karkki alkoi luottamaan minuun ja rentoutumaan. Kun se oli kuulolla, se tuntui aika kivalta! En vaatinut hevoselta mitään ihmeellistä, vain sitä, että se kulki suoraan, reagoi pohkeeseen ja on kuolaimella. Loppukäynneissä oltiin molemmat erittäin hikisiä, mutta hevonen oli huomattavasti rennompi ja pystyin antamaan täysin pitkät ohjat. Karkista tulee varmasti kiva tuntiponi, kunhan se ensin tottuu uuteen paikkaan!

Suloinen Karkki. 

Lopuksi ratsastin Carinon. Capu oli todella kiva ja rento. Alkuverryttelyjen jälkeen työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla, ensin ravissa ja sitten laukassa laukanvaihtoja tehden. Kaikki tuntui Capun kanssa niin helpolta ja ratsastin sitä höyhenkevyin apuin, ihanaa.

Kuva viime keväästä, (c) Alexandra.

Lopuksi kyselen täällä vielä uudelleen, että löytyisikö innokkaita kuvaajia? On tylsää käyttää täällä uudelleen ja uudelleen samoja vanhoja kuvia tai kännykkäkuvia heppapostauksien yhteydessä, kun kuvaajia ei ole. Minulla ei ole varaa maksaa kuvaajille mitään, mutta minulta saa ilmaiseksi kyydin Tampereen keskustasta tallille ja takaisin. Tämän kuukauden ajan kyydin saisi Kangasalta asti, sillä itse asun täällä vielä tämän kuun loppuun asti. Ylöjärven läheltä voin myös napata kuvaajan kyytiin. Käyn ratsastamassa yleensä arkipäivinä, aamupäivästä iltapäivälle. Aikojen kanssa voin kuitenkin joustaa. Huomenna olisin jälleen menossa ratsastamaan aamupäivällä, joten olisi ihanaa, jos löytyisi kuvaajia, joilla olisi mahdollisesti oma kuvauskalusto? :) Yhteyttä voi ottaa sähköpostiste tai facebookissa, Janitan elämää-blogisivun kautta!

26. elokuuta 2014

There is always sunshine after the rain.

Olen nyt ollut muutaman kuukauden stressannut jatkuvasti ja suurimmat syyt olivat asunnon puuttuminen ja työpaikka, jossa en viihtynyt yhtään. Näiden lisäksi oli vielä pari pikkujuttua, joten tuntui, että jouduin jatkuvasti miettimään ja selvittelemään kaikkea, eivätkä asiat millään tuntuneet järjestyvän. Mutta nyt vihdoin alkaa näyttämään valoisalta, ihanaa. En aiemmin viitsinyt kirjoitella asioista tänne, koska haluan kertoa asioista vasta, kun ne ovat varmistuneet.

Etsimme Eliaksen kanssa pitkään sopivaa asuntoa, sillä halusimme todella löytää sellaisen asunnon, jossa viihtyisimme oikeasti. Meillä oli kriteerimme ja täydellinen kämppä löytyi vähän aikaa sitten. Nyt vuokrasopimus on allekirjoitettu, mutta asunto vapautuu vasta lokakuussa. Joudumme siis odottamaan vielä hetken, ennen kuin pääsemme muuttamaan. Asunto valmistui vuonna 2006 ja se on todella hyvässä kunnossa. Asunto on kaksio ja neliöitä on 61. Asunnosta löytyy sauna, parveke ja vaatehuone. Lisäksi asunto sijaitsee 1.5km:n päässä keskustasta. Kämppä on siis meille ihan mahtava. En malttaisi odottaa, että pääsemme muuttamaan ja minä pääsen sisustamaan. <3

Sunnuntaina ihastelimme mielettömän hienoa sateenkaarta kotimatkalla.

Tänään tuntui, kuin valtava taakka olisi pudonnut harteiltani. Siivoustyöpaikkani ongelmista en ollut aiemmin viitsinyt avautua täällä, mutta tänään vihdoin ja viimein sopimus irtisanottiin, joten voin vähän kertoa, miksi lopetin siellä työskentelyn. Työparini oli todella mukava ja siivoustyö itsessään oli ihan jees, että olisin voinut jatkaa saman alan parissa, jos kaikki muu olisi ollut kunnossa. Nopeasti alussa kuitenkin huomasin jo ongelmia, esimerkiksi työaikojen hirveän kiireellisyyden. 

Emme millään ehtineet pitämään taukoja, vaan jouduimme hirveällä hopulla siivoamaan kaikki paikat. Söin aina samalla, kun ajoin paikasta toiseen. Jouduimme aina hikoilemaan ja siivoamaan tuli perseen alla, sillä joihinkin paikkoihin oli varattu aikaa vain vartti ja siivouskohteet olivat siis kauppoja, toimistoja ja koteja. Niissä piti aina pyyhkiä kaikilta tasoilta pölyt, imuroida koko lattia ja myös mopata lattia, tyhjentää roskikset, siivota keittiö, pestä wc:t ja joskus vielä tehdä muutakin. 15-30min on ihan järjetön aika suorittaa kaikki tämä, jos haluaa siivota hyvin. Sitten huomasin muita ongelmia: työvälineet olivat puutteelliset tai rikkinäiset, eikä auttanut, vaikka ilmoitin asiasta esimiehille. Ylitöistä en saanut korvauksia ja palkat maksettiin väärin. Työtunteja tuli joskus jopa yli kymmenen päivässä, vaikka työsopimuksessa luki, että työntekijä ei saa tehdä ylitöitä ja työpäivät on max. 7 tunnin pituisia. 

Näiden lisäksi oli monta muuta ongelmaa ja valituksista huolimatta mikään ei muuttunut. Tuntui hirveältä käydä töissä, kun niin moni asia oli pielessä - en uskonut, että Suomessa voisi olla tällaisia työpaikkoja. Otin yhteyttä työvoimatoimistoon ja työsuojeluun ja kyselin kaikilta neuvoja. Kolme viikkoa sitten sanoin pomolle, että jos asiat eivät nyt muutu, minä lopetan työt. Pomo ei halunnut minun lopettavan, sillä olin kuulemma hyvä työntekijä ja tein hyvää jälkeä. No, asiat eivät kuitenkaan muuttuneet ja pitkän sairaslomani jälkeen oltiin vihdoin molemmat pomon kanssa yhteistuumassa siitä, että sopimus puretaan. Tänään sopimus purettiin ja minä suorastaan hypin ilosta - vihdoin! 

Firman nimeä ja muita tietoja en kuitenkaan aio laittaa tänne yksityisyyden vuoksi, sillä en halua ongelmia. Toivottavasti ymmärrätte. Haluan vaan saada viimeisen palkkani ja sen jälkeen en toivottavasti ole kyseisen firman kanssa tekemisissä enää koskaan.

Sooo happy now!

Nyt on vielä täysin auki, mitä tulen tekemään. Katsotaan päivä kerrallaan - ensimmäiseksi varasin ajan työvoimatoimistoon henkilökohtaiseen neuvontaan. Selvitän siellä asiat kuntoon. Jos hyvin käy, niin minulla olisi jo eräs mahdollinen kiva työpaikka tiedossa. Ehkä tulen repimään hiuksiani, jos asiat eivät järjestykään toivotusti, mutta nyt aion nauttia juuri tästä hetkestä. Mä toivon, että nyt, kun suurin stressin aiheuttaja on poistettu, alkaisi mahakin toimimaan paremmin. Mutta, jatkostakin kirjoittelen tänne lisää sitten, kun itse olen taas viisaampana. :) 

Kiinnostaako teitä lukea tällaisia postauksia vai odotanko suosiolla sitä, että pääsen taas ratsastamaan ja raapustelemaan heppapostauksia?

25. elokuuta 2014

Pieni (maha)kuulumispostaus

Yöllä heräilin mahakipuun ja tänään kävin (taas) lääkärillä ja sain viikon verran sairaslomaa lisää. Huomenna otetaan vielä verikokeet (eihän tämä ole nyt kuin viides kerta, kun verikokeet otetaan lyhyen ajan sisällä), koska lääkäri haluaa varmuuden vuoksi ottaa vielä laajan verikuvan ja myös varmistaa, että kilpirauhaseni toimivat normaalisti. Mikäli ultrasta ja verikokeista ei edelleenkään selviä mitään, eikä uudesta ruokavaliosta ole apua, varataan seuraavaksi aika tähystykseen.

Nyt olen ollut FODMAP-ruokavaliolla vasta muutaman päivän ja vatsa on edelleen oireillut samalla tavalla. Täytyy kuitenkin edelleen noudattaa tätä ruokavaliota ainakin pari viikkoa, ennen kuin tiedän varmaksi, auttaako ruokavalio yhtään. Ruokavalion noudattaminen ei ole ollut hirveän vaikeaa, sillä olen yleensäkkin syönyt perusterveellisesti ja nyt täytyi vaan vähän karsia valikoimaa. Ainoastaan leipää on tehnyt mieli, joten aion lähipäivinä etsiskellä kaupasta gluteenittomia vaihtoehtoja!


Ylläolevasta kuvasta näette, mitä olen nyt syönyt uudella ruokavaliolla. Kuten näette, mitään järistyttävää eroa vanhaan ruokavalioon ei ole -edelleen ruoka on herkullista ja maistuvaa! Aamu- ja iltapaloilla syön yleensä kaurapuuroa marjojen kera, smoothieta (jossa on maustamatonta luonnonjogurttia, marjoja ja hedelmiä) tai maissimuroja banaanien kera. Ateriat sisältävät vihanneksia, salaattia, lihaa, kanaa, kalaa, riisiä, perunoita, jne. Eli ei ole tarvinnut kituutella, onneksi! Aion myös kokeilla Vi-Siblin kuituvalmistetta, sillä siitä on kuulemma ollut joillekin apua. Lisäksi jatkan maitohappobakteereiden syömistä ja herkkulakkoa. Kaikki keinot käyttöön!

Nyt muuten on miljoona asiaa selvitettävänä, huh. Parempaa kuulumispostausta ja näistä asioista kirjoittelen sitten lisää, kun asiat varmistuvat. Ihania syyspäiviä kaikille lukijoille! <3

20. elokuuta 2014

Mahajuttuja ja FODMAP-ruokavalio

Blogiani lukevat tietävät, että minulla on nyt ollut vatsani kanssa ongelmia aika pitkään. Olen ollut sairaslomalla jo elokuun alusta saakka, enkä ole tänä aikana pystynyt yhtään harrastamaan liikuntaa, ratsastamaan saatikka tekemään mitään raskasta. On ollut tylsää olla vain kotona ja kaikkein eniten on turhauttanut se, etten ole ymmärtänyt vatsani oireilua. Vatsakrampit ja vessaanjuoksemiset tulevat yllättäen, useimmiten syömisen jälkeen, enkä ole löytänyt mitään tiettyä yhteyttä johonkin ruoka-ainekseen.

Silloin, kun vatsani alkoi oireilemaan epämääräisesti, päätin ryhtyä herkkulakkoon. Nyt on seitsemäs viikko menossa, kun olen ollut täysin ilman herkkuja. En ole syönyt yhtään karkkeja, jäätelöä, keksejä taikka käynyt missään roskaruokaraflassa. Olen ainoastaan syönyt pari kertaa ns. hienoissa, kunnon ravintoloissa, pizzan tai hampurilaisen. Aika hyvin minusta! Valitettavasti pelkästään herkkulakko ei saanut vatsaa toimimaan normaalisti, mutta voin kuvitella, miten paljon kipeämpi vatsa olisi, jos söisin herkkuja samalla tavalla kuin normaalisti. Välillä kyllä tekee hirveästi herkkuja mieli, mutta olen aina silloin muistuttanut itselleni, että herkuista tulisi vatsa vielä kipeämmäksi.

Sokerihiiren herkkulakon fiiliksiä..

Lääkärikäynneistäkään ei ole ollut vielä mitään apua. Olen kokeillut maitohappobakteereita, ripulilääkkeitä, närästyslääkkeitä ja vaikka mitä. Verikokeita ja ulostenäytteitä on otettu, eikä mitään ole löytynyt - kropassa on ainoastaan tulehdusarvot jostain syystä koholla, ehkä vatsan takia. Nyt lääkäri vihdoin suostui jatkotutkimuksiin, kun oireet ovat edelleen jatkuneet. Eli sain varmuuden vuoksi lähetteen ultraan ja ravintoterapeutille. Mikäli ultrasta ei löydy mitään, eikä ravintoterapeutista ole apua, niin sitten maha tähystetään.

Eilen sain kuitenkin tietää, että pääsen ravintoterapeutille vasta kolmen viikon päästä, eikä lääkäri osannut enää tässä vaiheessa sanoa, mitä minun tulisi tehdä. Kysyin lääkäriltä, että jos minulla olisi ärtyneen suolen oireyhtymä ja lääkärin mukaan sekin voi olla hyvin mahdollista. Kysyin eri ruokavalioiden mahdollisuuksia, mutta hän ei kuulemma tiedä ruokavalioista paljoa mitään, joten hän ei osannut sanoa, mikä saattaisi auttaa. Tässä vaiheessa aloin näkemään punaista, sillä en nyt todellakaan jaksaisi edelleen olla seuraavat kolme viikkoa kotona makaamassa ja kärsimässä mahakivuista. Siksi aloin eilisillalla tutkimaan netistä eri vaihtoehtoja ärtyneen suolen oireyhtymän hoitoon. (Onneksi google on olemassa).

Itse veikkaan, että minulla todella pitkään jatkunut stressi on saanut vatsan ärtymään ja vatsakivut puolestaan pahentavat stressiä, joten tästä on tullut inhottava noidankehä. Itselläni ainakin oireet vastaavat täysin sitä, mitä netissä kerrotaan tästä oireyhtymästä. "Ärtyvän suolen oireyhtymä ilmenee vatsan turvotteluna ja eri puolilla vatsaa tuntuvana kipuna. Suolen toiminnassa on yleensä muutoksia: joillakin löysät ulosteet useita kertoja päivässä ja ummetus vuorottelevat eri päivinä, toisilla on pääasiassa jompaakumpaa. Suurelle osalle potilaita häiritsevimmät oireet ovat iltaa kohti pahenevat vatsan turvotus ja ilmavaivat. Oireille on tyypillistä vaihtelu ja oireyhtymä voi merkittävästi heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa muun muassa stressiä, väsymystä ja univaikeuksia."


Tutustuin FODMAP-ruokavalioon, mitä käytetään ärtyvän suolen oireyhtymän hoitoon. FODMAP-hiilihydraatit ovat lyhytketjuisia hiilihydraatteja, jotka fermentoituvat (eli aloittavat käymisreaktion) paksusuolessa. Välttäville ruoka-aineille on yhteistä, että ne pilkkoutuvat ja imeytyvät huonosti.

"FODMAP-ruokavalio ei ole täydellinen välttämisruokavalio, vaan sillä pyritään vähentämään suurinta FODMAP -kuormaa. Liian tarkka FODMAP:ien välttäminen on erittäin työlästä ja stressaavaa, eikä välttämättä lisää ruokavalion tehoa oirehallinnassa. Tärkeämpää on siis rajoittaa päivittäinen FODMAP -altistus noin 10 grammaan per päivä. Tämä riittää kohentamaan oireita useimmilla potilailla. Rajoitusta on tarkoituksenmukaista noudattaa silloin, kun oireet ovat hankalia. Oireiden helpottuessa on suositeltavaa, että ruokavalioon pyritään lisäämään asteittain ja harkiten FODMAP -hiilihydraatteja." (lähde)

Mitä tulen välttämään:

Vehnä, ohra ja ruis
Kivelliset hedelmät, kuten luumu, nektariini, persikka sekä vesimeloni, päärynä, omena ja mango
Palkokasvit, herneet ja maapähkinä
Pistaasi- ja cashewpähkinät
Sipulit, valkosipuli, kaalit, tankoparsa, artisokka, fenkoli, kukkakaali, parsa ja sienet
Monet purukumit, pastillit, lääkkeet, fruktoosi, makeiset, limsat ja muut hiilihapolliset juomat
Monet kevyttuotteet
Tavalliset maitotuotteet
Hunaja, hedelmäsokeri ja siirapit
Prebiootit, joita käytetään terveysvaikutteisissa jogurteissa
Kuivatut hedelmät, etenkin rusinat

Kyllä näille:

Peruna, riisi, villiriisi, maissi, speltti, kvinoa, hirssi, teff, tattari, kaura ja gluteenittomat viljat
Muut pähkinät ja mausteet
Sitrushedelmät
Kaikki marjat
Banaani, kiivi, papaija, viinirypäleet, karambola, muut melonilajikkeet, passion-hedelmä, ananas
Kypsytetyt juustot
Kaikki salaatit, tomaatti, porkkana, kurkku, idut, paprika
Munakoiso, selleri, bambun versot, kurpitsa, raparperi, pinaatti ja palsternakka
Laktoosittomat maitotuotteet
Lihatuotteet


Juuri söin viimeisen "syntisen" ateriani, eli lasagnea. Tästä eteenpäin aion syödä FODMAP-ruokavalion mukaan ainakin toistaiseksi ja katsoa, miten käy! Tämä ruokavalio vaikuttaa lupaavalta ja järkevältä, eikä minun tarvitse kituuttaa itseäni. Toivon todella, että tästä olisi sitten oikeasti apua ja voin ehkä joskus tulevaisuudessa palata ns. normaaliruokavalioon. Kyllä tämä tästä, mä pysyn positiivisena!

Kärsiikö kukaan lukija ärtyneen suolen oireyhtymästä - onko FODMAP-ruokavalio toiminut teillä?

14. elokuuta 2014

Milloin tietää olevansa valmis hevosenomistajaksi?

Monesti olen saanut toivepostausehdotuksia siitä, millaista hevosen omistaminen on. Monesti ollaan myös kysytty, milloin tietää olevansa valmis hevosenomistajaksi. Viimeksi kysymyspostauksessa eräs lukija esitti kysymykset: "Millaista hevosenomistaminen oli? Voisit kertoa esim. sen huonoja ja hyviä puolia? Paljonko kulutit tunteja tallilla päivässä? Miten suunnittelit ruokinnan ja liikutuksen? Miten sinun hevonen voi hyvin? Oliko se sen kaiken arvoista omistaa oma hevonen?". Nyt aion kirjoittaa postauksen näiden kysymyksien pohjalta.


Mistä tietää olevansa valmis hevosenomistajaksi?

Minusta hevosenomistajuus vaatii paljon. Siksi tärkeintä on, että on oikeasti vastuuntuntoinen, valmis sitoutumaan hevoseen ja luopumaan paljosta. Hevosen omistaminen ei aina ole ruusuilla tanssimista ja hevonen on eläin, joka vaatii aikaa, rahaa ja huolenpitoa. Siitä tietää olevansa valmis hevosenomistajaksi, kun on valmis menemään tallille vaikka keskellä yötä, jos kuulee hevosellaan olevan ähky, tai menemään kipeänäkin tallille, jos ei saa auttavia käsiä, sillä hevonen ON hoidettava. Hevonen ei ole mikään lelu, eikä sitä voi jättää tallille seisomaan.

Tärkeää on myös, että osaa pyytää tarvittaessa apua ja ympärillä on hevosalan ammattilaisia, jotta heiltä voi aina kysyä apua. Tiedän valitettavan monta hevosenomistajaa, joiden ylpeys ei anna periksi ja he väkisin yrittävät pärjätä itse oman hevosensa kanssa. Kun sain ensimmäisen oman hevosen, Santun, minulla oli valmentaja, joka oli valmis auttamaan ja neuvomaan ihan kaikessa. Lisäksi minulla oli hevoselle eläinlääkäri, kengittäjä ja hieroja. Näin pärjäsin ensimmäisen oman hevoseni kanssa, vaikka en heti tiennytkään kaikkea. On tärkeää olla nöyrä ja myöntää, ettei tiedä/osaa kaikkea.


Lisäksi on tiedettävä, että hevoseen voi helposti upota monta tuhatta euroa. On oltava valmis maksamaan eläinlääkäri- ja klinikkakulut, mikäli hevonen sairastuu. On oltava valmis ostamaan uuden satulan vanhan tilalle, mikäli vanha satula ei enää sovi. On oltava valmis maksamaan kengityksestä, hieronnoista ja kaikesta, mitä hevonen tarvitsee voidakseen hyvin. Eli, kun ostaa hevosen, täytyy olla varma siitä, että rahat varmasti riittävät. Silloin voi joutua luopumaan paljosta muusta. Itse luovuin uusista vaatteista, kampaamokäynneistä, matkustelusta ja kaikesta ylimääräisestä.

Esimerkiksi minulla oli Santun kanssa todella huono tuuri. Santtu oli kaksi vuotta minulla ja siinä aikana se oli puolitoista vuotta kipeänä tai kuntoutuksessa. Voitte vaan arvata, miten paljon meillä meni rahaa eläinlääkärikuluihin, kun kävimme klinikalla kymmeniä kertoja. Santtu myös oleskeli klinikalla pitkään, kun siltä leikattiin kaviosta kasvain pois. Eli, normaalien kulujen lisäksi, meillä upposi hirveästi rahaa kaikkiin klinikka- ja kuntoutuskuluihin.

Santtu klinikalla, kavion leikkauksen jälkeen.

Sen lisäksi, että rahaa ja aikaa menee, on tehtävä uhrauksia. Et ehkä pääse lähtemään ystävien kanssa ulos, koska sinun on mentävä hoitamaan hevosesi. Et ehkä pääse bilettämään, koska sinulla on seuraavana aamuna kisat. Et ehkä voi jäädä sateisena ja pimeänä iltana kotiin lämpimän peiton alle, vaikka sinua väsyttäisi kuinka, koska sinun on mentävä hoitamaan hevosesi. Et ehkä pääse shoppailemaan, koska sinun on maksettava hevosesi eläinlääkärikulut. Kun sinulla on oma hevonen, se ei enää ole harrastus, vaan elämäntapa. Oma hevonen on osa omaa elämää, sillä kaikessa täytyy miettiä ensin omaa hevosta, mikäli hevosen hyvinvointi merkitsee jotain. Et enää voi mennä minne vaan milloin tahansa.

Vaikka hevosenomistaminen on rankkaa, niin se on myös ihanaa ja palkitsevaa. Halusin vaan ensin kirjoittaa vastuusta ja huonoista puolista, sillä moni tuntuu katsovan hevosenomistamista ruusunpunaisten lasien läpi. Sitten, kun ostetaan oma hevonen, yllätytään, miten rankkaa hevosen omistaminen onkaan ja silloin kyllästytään, jätetään hevonen hoitamatta tai myydään hevonen pois. Tämä on mielestäni surullista ja siksi haluan kirjoittaa mahdollisimman realistisesti, jotta ihmiset ymmärtäisivät miettiä tarkkaan sitä oman hevosen ostoa. Hevonen on elävä eläin ja sen hyvinvointi riippuu täysin omistajastaan.


Palkitsevinta hevosenomistamisessa on mielestäni se, että hevoseen voi syntyä side. Hevonen luottaa sinuun ja sinä hevoseesi. Kun hevonen tietää, että teet kaikkesi sen eteen, hevonen myös antaa itsestään kaiken. Se on kaikkein hienoin tunne, kun hevonen yrittää parhaansa ja tekee yhteistyötä kanssasi. Silloin tietää tehneensä oikein. Santtu antoi minun tehdä sille kaikkea, mitä se ei antanut muiden tehdä. Se luotti minuun ja minä luotin Santtuun. Santtu yritti aina parhaansa, loppuun asti.  

Hevosen kanssa tuloksien näkeminen on myös erittäin hienoa. Minulla on ollut Santun lisäksi eri aikoina kolme hevosta täysin omassa käytössäni, eli olen liikuttanut ja hoitanut hevosta joka päivä kuin omaa. Yksi esimerkki oli Lassi - se oli minulla kolmisen kuukautta. Se oli minulle tullessaan väärinymmärretty ja kaikki pitivät sitä hulluna ja sairaana hevosena. Se oli ollut vaan tallissa seisomassa, eikä sitä liikutettu. Kolmen kuukauden ratsastuksen jälkeen sitä tuskin tunnisti samaksi hevoseksi ja se siirtyi silloin nuoren tytön käyttöön opetusmestariksi. Tämä oli uskomattoman palkitsevaa ja meinasin haljeta ylpeydestä, kun näin, miten Lassi toimi opetusmestarin roolissaan todella hyvin.

Viimeisiä hyppykertoja Lassin kanssa - vitsit, että siitä tuli mielettömän hieno. <3

Palkitsevaa on myös se, miten hevonen opettaa ratsastajaansa. Itse olen oppinut jokaiselta hevoselta jotain ja olen kiitollinen jokaisesta ratsastettavastani. Minä olen vuosien varrella ratsastanut monta hevosta, parhaimmillaan viikossa yli kaksikymmentä eri hevosta. Olen ratsastanut ravureilla, nuorilla hevosilla ja vanhoilla konkareilla. Olen ratsastanut sekä puskapolleilla, että hirveän kalliilla huippukilpureilla. Jokainen hevonen on omanlainen persoonansa ja asia, mikä toimii yhden hevosen kanssa, ei välttämättä toimikaan toisen kanssa. Mitä enemmän käsittelee ja ratsastaa erilaisia hevosia, sitä enemmän oppii.

Voin kuitenkin väittää, että ensimmäinen oma hevonen opettaa usein kaikkein eniten. Ensimmäisen oman hevosen kanssa tekee helposti virheitä, mitä ei teekkään seuraavien hevosten kanssa. Ensimmäisen oman hevosen kanssa tulee usein tilanteita, missä mietitään, että miten nyt pitäisi menetellä, mutta kokemuksen kautta oppii. Itse opin Santun kanssa todella paljon. Opin kaikenlaista hevosten vaivoista, ruokinnasta, eri hoito- ja ratsastusmenetelmistä ja niin edelleen. Opin myös, miten herkkää ja reaktiivista hevosta käsitellään päivittäin, jotta se pysyisi tyytyväisenä. Olen Santulle kiitollinen kaikesta, mitä se opetti minulle.


Paljonko kulutit tunteja tallilla päivässä? Miten suunnittelit ruokinnan ja liikutuksen? Miten sinun hevonen voi hyvin? Oliko se sen kaiken arvoista omistaa oma hevonen?

Silloin, kun minulla oli Santtu, minä olin tallilla töissä, jotta saisin Santun tallivuokran katettua. Olin usein tallilla aamukuudesta iltakuuteen saakka ja tämä aika sisälsi siis työskentelyn, Santun hoitamisen ja ratsastuksen ja usein jonkun muun hevosen ratsastuksen myös. Minulla riitti silloin ratsastettavia. Näinollen minulla ei ollut juurikaan aikaa muuhun, eikä minulla ollut paljoa muuta elämää. Kun tulin illalla kotiin, olin jo niin väsynyt, etten jaksanut oikeastaan tehdä mitään. Mutta olin valinnut hevoset elämäntavaksi ja olin tyytyväinen valintaani.

Ruokinnan ja liikutuksen suunnittelin hevosen iän, tason ja kunnon mukaan. Jokaisen hevosen kanssa pyrin siihen, että hevosella olisi yksi lepopäivä viikossa, jolloin se saisi vain kävellä ja olla rennosti. Lepo tekee hyvää, sillä levossahan lihas kasvaa ja levossa hevonen saa kerrata oppimaansa. Lepopäivän jälkeen hevosella on aina taas intoa ja jaksamista tehdä seuraavan viikon töitä. Viikko-ohjelman teen aina mahdollisimman monipuoliseksi. Jos (este)hevonen on normaalikäytössä, sillä olisi treenikaudella minun ohjelmani mukaan 3 rankempaa treeniä viikossa (1 este, 1 koulu ja 1 maapuomi/kavaletti). Sitten kolme muuta päivää ovat palauttelua, eteen-alas ratsastusta, maastoilua, peltoralleilua, juoksutusta tai irtojuoksutusta. Hevonen ei kyllästy työntekoon, kun treenit pysyvät monipuolisina. Näin varmistan sen, että hevosella pysyy työmotivaatio korkeana.

Santtu rakasti pellolla laukkaamista ja siellä se oli aina niin innoissaan. <3

Ruokinnan suunnittelin iän ja treenin rankkuuden mukaan. Jokaisen kanssa pyrin pärjäämään perusruokinnalla, eli heinällä, kauralla ja kivennäisillä. Itse vaihdoin kivennäiset yrtteihin. Santun kanssa perusruokinta ei kuitenkaan riittänyt, sillä se kuihtui silloin - se oli helposti laihtuvaa sorttia, eikä meidän heinämme ollut parasta mahdollista. Lisäsin siten ruokintaan melassia, soijaa ja pellavaa. Santtu sai hirveästi ruokaa: kolme täyttä ämpärillistä mössöä päivässä ja sen päälle heinää ja kauraa. Näin se pysyi hyvässä kunnossa.

Hevoseni oli mahdollisimman paljon ulkona ja sitä käsittelivät samat tutut ihmiset. Lisäksi pidin siitä huolen, että hevoseni kengitetään, hierotaan ja raspataan säännöllisesti. Huolehdin myös, että varusteet ovat sopivat. Lisäksi hoidin aina kaikki mahdolliset vaivat pois, mikäli sellaisia tulee. Kun tarkkailen hevosta, sen yleisilme ja kunto pysyy hyvänä. Välittäminen, oikea ruokinta, monipuolinen liikunta ja hyvä hoito - tällä reseptillä hevoseni pysyi hyvinvoivana ja onnellisena. 


Hevosen omistamiseen kuuluu myös luopumisen tuska. Siitä tietää olevansa valmis hevosenomistajaksi, kun on valmis luopumaan hevosestaan silloin, kun on sen aika. Itse lupasin itselleni jo ennen, kuin sain Santun, että en ikinä antaisi hevoseni kärsiä turhaan. En ikinä haluaisi pitkittää hevoseni kärsimyksiä. Siksi päätinkin luopua Santusta silloin, kun oli sen aika. Santulla oli nivelrikko sen selässä ja kärsimykset olisivat pahentuneet ajan myötä, sillä vaiva ei parane.

Silloin tiesin, että nyt oli aika luopua. Vaikka Santtu näyttikin vielä terveeltä ja onnelliselta, sillä oli jo kipuja. En halunnut luopua siitä vasta silloin, kun se olisi todella sairas ja tuskissaan. Halusin muistaa sen juuri sellaisena kuin se olikin, eli omana pirteänä itsenään. Santtu sai elää viimeiset päivänsä onnellisena. Luopuminen sattui, todella.

"Minä olin mukana loppuun asti. Olin sen luvannut itselleni, että saatan Santun viimeiselle matkalleen. Kun Santtu kaatui maahan ja nukkui pois, aloin itkemään. Itkin, silitin hevosta ja pysyin sen vieressä. Tiesin, ettei Santulla ollut kipuja enää.

Olen kiitollinen ihan joka hetkestä, minkä sain viettää Santun kanssa, enkä vaihtaisi niitä hetkiä mihinkään. Itkin sen takia, etten saisi olla Santun kanssa enää koskaan, tämän elämäni aikana. Santtu ei ole enää täällä maan päällä. En voi enää halata sitä taikka katsoa että miten lempeä katse Santulla on. En olisi halunnut lähteä Santun vierestä. Silitin sen silkkisen pehmeää turpaa ja itkin. Tuntui niin epätodelliselta, että Santtu oli nyt poissa, lopullisesti. Minun kultakimpaleeni. Nyt se on minun pieni enkelini."


Katso ylläolevaa kuvaa. Itse edelleen herkistyn, kun katson kuvaa, vaikka tästä onkin jo aikaa yli vuosi. Jos tiedät, että joudut ehkä joku päivä kokemaan saman elämäsi hevosen kanssa, jota rakastat yli kaiken ja olet valmis siihen, olet valmis hevosenomistajaksi. Kipeää hevosta ei pitäisi ikinä väkisin pitää elossa, eikä varsinkaan pistää kiertoon.

Vaikka hevosenomistamiseen kuuluu iso vastuu ja luopumisen tuska, niin kyllä, se oli mielestäni kaiken sen arvoista. Santtu antoi minulle enemmän kuin olisin koskaan osannutkaan odottaa. Opin ja sain niin paljon, enkä vaihtaisi hetkeäkään mihinkään.


Jos sua ei ois ollut 
niin olisin keksinyt sut 
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

Tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää

Kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa 

Kaija Koo - Jos sua ei ois ollut
 
Elämäni hevonen. <3